Meistä

Yhden miehen ja tuhannen vertexin ihme

Kuvaselite 1

Minun tekeminen lähtee tarpeesta. Ensisijaisesti minulla on tarve luoda, muokata ja visualisoida. Myös asiakkaillani on tarve saada tuotteensa tai ajatuksensa näkyviksi animaation ja videon keinoin. Näihin tarpeisiin kun yhdistää kokemusta 3D-työstä ja opettamisesta sekä matematiikan ja fysiikan ymmärryksen, niin ajatukset saavat muodon ja viesti kohtaa vastaanottajan.

Aloitin 3D-ohjelmiin tutustumisen jo 90-luvun puolivälissä omana harrastuksenani sen aikaisilla ohjelmilla. Ahkeran itsekseenpipertämisen seurauksena pääsin alan töihin ja sain korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Kuitenkin vuonna 2008 lähes kymmenen vuoden animaatio- ja mallintajatyön jälkeen, siirryin toisen rakkaan ammattini pariin – matematiikan opettajaksi. Harrastustani en jättänyt ja pidin muutamia yläkoulun ja kansalaisopiston kurssejakin, joilla jaoin innostustani ja osaamistani 3D-maailmasta.

Nykyisin muutamien sattumien kautta olen onnistunut järjestämään työaikani siten, että voin tehdä molempia toiveammattejani rintarinnan. Näen itseni asiantuntijana ja duunarina samanaikaisesti ja tavoitteenani onkin tarjota asiakkaille vain sitä mitä he tarvitsevat, olipa se sitten mitä tahansa.